Tapiolan srk:n pienoisrautatiekerho

Tapiolan Kauniainen-rata

Yleiskuva Tapiolan Kauniainen-radasta. Fremo-moduulit kaartavat kuvan vasempaan reunaan...

Kaunianen

Kauniainen. Tuomarilan keskenkeräinen kivisilta ja väliaikainen asemarakennus.

Kauniainen. rata oli nyt suurempi kuin koskaan, kaksiraiteisen radadan äärimitat olivat 9,6 x 2,4 metriä. Vasemmalla Tuomarailan keskeneräinen seisake ja oikealla kolme 1,2 metrin "lankkumoduulia", joista keskimmäisen pituutta voidaan säätää +17 mm

Raimon ja Juna H:n rakentama pengermoduuli Tapiolan Kauniainen-radalla..

Yksityiskohta Tapiolan Kauniainen-radasta. Maisema ei vielä moduulisaumoissa kohtaa sillä maiseman korkeutta moduulisaumassa ei ole vieläkään standardoitu. Toisaalta tärkeintä on että kiskot kohtaavat

Dr15-kameraveturi joutui onnettomuuteen. Tässä näkyy kuinka Olli on muokannut ja detaljoinut Mallijunien Hr12/Dr12-veturista Super-Hurua (Dr15)

FREMO

Etualalla Iiro Niemen erinomainen FREMO-moduuli, FREMO-mooduulirata alkaa Kainiainen-radan Agan pistoraiteen jatkeena (kuvasta oikealle) ja kaartaa kuvan vasemmasta reunasta kuvan taustalle jossa Johannis Likosin FREMO-moduuleja

Juuso ja Juha Painio ovat tehneet tämän FREMO-moduulin isä-poika-projektina

Tämä on Kari Saalastin FREMO-moduuli

Tässä Johannis Likosin FREMO-moduuleja

Yksityiskohta Johannis Likosin FREMO-moduulista...

Johannis Likosin suomalaismalleja, Dv12 ja Vv13

Johannis Likosin ratapihaa ja linjaa FREMO-moduulista

Johannis Likosin moduuleja alapuolelta

Johannis Likosin moduuleja alapuolelta

Yksityiskohta FREMO-radan moduulisaumasta. Standardipiirros määrittelee vain (puisen) päätylevyn mitat millin tarkasti, mutta piirroksessa ei ole kiskojen sijaintia -- se löytyy vain sanallisesti selostettuna. Oikealla on IIro Niemen moduuli, jossa kiskot on standardin mukaisesti 2 mm korkeudella puulevystä (pölkyn paksuus). Vasemmassa moduulissa raide ei kohtaa saumaa pystysuunnassa aivan suorassa kulmassa. Tästä saattaa aiheutua ongelmia

Juha Painion Ei-vaunu on likimain maalausta vaille valmis. Vaunu on kuvattu Iiro Niemen FREMO-moduulilla..

Muita ratoja

Ingo Forsbergin "Dagmar Railway Company"

Kari Sarmanteen Z-mittakaavan rata

Kouvolan pienoisrautatiemuseon osasto

Hannu Aronssonin Z-mittakaavan rata, joka on suunniteltu asennettavaksi konttorissa pistorasiakourun päälle..

Hannu Aronssonin Z-mittakaavan rata, joka on suunniteltu asennettavaksi konttorissa pistorasiakourun päälle..

Tässä on havainnollisesti esitetty radan rakennetta

Kerhon sisäinen raportti Model-Exposta 2006

Olin päättänyt että tällä kertaa ei tehdä yhtään pakkopullaa ennen näyttelyä. Se mitä saadaan valmiiksi tuodaan näytille ja sillä hyvä. Me saimme kaksi uutta moduulia esille, Tuomarilan (keskeneräisen) etureunanvaihtomoduulin ja poikien "pengermoduulin". Toinen etureunanvaihtopalahan on ollut jo käytössä aiemmin, ennen nykyisiä kulmapaloja.

Raimo ja Juha H. olivat saneet pengermoduulista todella näyttävän. Detaljointi jatkuu vielä.

Tuomarilan asemarakennus ei ole vieläkään saanut perustuksia. Petellä on vielä edessä Tuomarilan kivisillan loppuunsaattaminen.

Olli K-R. oli saanut kameraveturiin vaihdettua uuden kamera/lähetin-yksikön, jonka olin hankkinut Englantilaisen pienoirautatie-elektroniikkayhdistyksen, the Model Electronics Railway Groupin - MERGin, kautta. Tämä CE-hyväksytty kamera/lähetin-pari on kooltaan n. 25x25x25mm. Kuvan laadussa on toivomisen varaa, mutta kamera/lähetin-yksikkö vie virtaa vain 70 mA, joten yksillä akuilla ajaa melkein koko kolmipäiväisen näyttelyn! Olli K-R. on detaljoinut kameraveturia, Dr15-Super-hurua, ja mahdollisesti kokeilemme jälleen virroitusta pyörien kautta ja ehkä jopa veturin moottorointiakin, jolloin siitä saadaan itsenäinen yksikkö -- ainakin siitä ikävästä virtajohdosta pääsemme varmasti eroon! Alppiradalla oli myös videokamera, ja se toimi pelkästään kiskoista tulevalla syötöllä. Saammeko Lorenzilta lisätietoa heidän virransyöttöjärjestelmästään...

Piilopihan jatkeeksi tehtiin Opan kanssa kolme "lankkua", jotka kiskotin vappuna kotona. Kiskotuksen kanssa sähläsin sen verran että lankkuihin tuli aivan luvattoman suuria heittoja. Mainittakoon, että yhden lankkumoduulin pituus on säädettävissä +/- 17 mm, jotta saisimme näyttelyissä ympräradan suolkeutumaan ilman turhaa otsasuonen pullistamista.

Kauniaisten itäpään olin kaapeloinut ennen näyttelyä uudestaan, sillä ajatuksena oli saada asemalle opastimet. Aika loppui _tälläkin_ kertaa kesken. Aseman päädyssä on nyt junailmaisimina käytettävät virtamuuntajat asennettuina, ja kytkettynä D-liittimeen opastinlogiikkaa odottamaan.

Radassa käytettiin ajovirran syöttöön kahta "boosteria", vanhaa TMW-DCC-alumiinipurkkia sekä Antin rakentamaa boosteria. Junia ajettiin niin, että rata saatiin kahteen virtapiiriin. Valitettavan usein kävi kuitenkin niin, että kolme veturia oli samalla virtapiirillä, ja etenkin ne veturit, joissa oli kerhon vanhimmat -- ilman kuormakompensoinita olevat -- dekooderit tuppasivat hyytymään ihan väkisin, kun virtarajoituksena toimivat hehkulamput alkoivat hehkua, ja jännite kiskoissa alentua.

[Seuraa pitkä selostus siitä, miten hehkulamppu vaikuttaa veturin nopeuteen]: Hehkulamppujahan käytetään kerholla niin, että rataan menevä ajovirta kulkee lampun kautta. Kun hehkulamppu on kylmä, on sen hehkulangan resistanssi (vastus) alhainen, ja kiskoissa on täysi rähinä päällä. Jos useampi veturi on yhtaikaa viemässä virtaa lampun läpi, alkaa hehkulanka kasvaneeesta virrasta johtuen lämmetä, ja sen resistanssi kasvaa. Siksi jännite kiskoissa alenee. Jos kiskoilla on oikosulku, on hehkulamppu silloin ikäänkuin suoraan kytketty boosterin lähtöön, ja lamppu palaa kirkkaasti. Näin kuormitusvirta rajoittuu hehkulampun tehon suuruiseksi ja samalla hehkulampusta nähdään että radassa on oikosulku. Kuormakompensoinnilla varustetut veturit osaavat säätää tehoa lisää jos jännite alenee. Tavallinen tasavirtamoottorihan toimii pyöritettäessä generaattorina, ja dekooderi pyörittää moottoria tavallaan erimittaisin erittäin lyhyin sähköpulssein, ja pulssien välillä moottori pyöriessään tuottaakin generaattorina sähköä takaisin päin. Kuormakompensoitu dekooderi haistaa tämän generaattorijänniteen. Generaattorijännite on suoraan riippuvainen moottorin pyörimisnopeudesta. Jos useampi veturi on samalla alueella ja hehkulanka alkaa lampussa hehkua laskien kiskojen jännitettä, alkaa moottori pyöriä hitaammin ja sen generaattorijännite alenee. Dekooderi huomaa alentuneen generaattorijännitteen ja syöttää lisää tehoa moottorille, jotta generaattorijännite saadaan ko. ajonopeusportaan mukaiseksi. [pitkä selostus päättyy]

Jotta tämä ei olisi niin suuri ongelma päädyttiin kokeilemaan Antin boosterin ulostulon jakamista kahdelle autonlampun läpi syötettävälle virtapiirille. Boosterissa on itsessään elektroninen virranrajoitus, joten oikosulku- tai ylikuormitustilanteessa boosteri osaa suojata itseään. Niinpä ei ole tarpeen ohjata koko ulostulevaa tehoa yhden ainoan hehkulampun läpi. Itseasiassa jatkossa kannattaa Antin boosterin perään kytkeä mahdollisimman monta erillistä autonlamppua ja johtaa virta yksittäisten lamppujen kautta aina vain pienempiin osiin ositetulle radalle. Näin veturin suistuminen tai vaihteen aukiajo ei pimennä koko rataa. Vanhassa alumiinipurkissamme (TMW-DCC) ei ole sulakkeiden lisäksi muuta ylivrtasuojaa kuin se autonlamppu. Sen kanssa ei useampaa hehkulamppua voi käyttää! Siksi olisikin hienoa, jos Antti saisi vielä toisen boosterin tehdyksi, jolloin rata voisi olla jaettu kahden boosterin kesken ja näiden alueet vielä jaettu useammalle hehkulampulle. Näin toisen boosterin vikaantuminenkaan ei halvaannuta rataa, koska koko rata voitaisiin tässä tapauksessa kytkeä yhden boosterin syötettäväksi. Antin boosterit antaa virtaa riittävästi ainakin kolmen junan tarpeiksi!

Näyttelyssä sählättiin vähän tässä sähkönsyötössä, ja siksi sunnuntaina puoli tuntia ennen näyttelyn loppua Kauniaisten toinen puoli pimeni yllättäin. Tämä johtui sitä, että vain yksi Kauniasten kolmesta osasta oli uudeellenkaapeloitu ja se ei sitten ollutkaan ihan "yhteensopiva" muiden kanssa. Koko näyttelyn ajan virta Kauniaisten kahdelle uudelleenkaapeloimattomalle osuudelle tuli jotain "mystistä" tietä, ja tuo mystinen yhteys petti juuri ennen näyttelyn loppua. Hehkulamppujen hehkuminen suuren kuorman alla, ja siitä johtuva kiskojännitteen aleneminen teki myös sen että veturien dekooderit miltei nollautuivat, ja jäivät epämääräiseen tilaan, ja siksi erityisesti Sr2-vetureita sai jatkuvasti olla kallistamassa, jotta ne saadaan hetkeksi täysin virrattomiksi, ja dekooderit uudestaan oikein käynnistymään.

Kauniaisten roudaaminen tapahtui torstai-iltana. Kerholla rataa oli pakkaamassa Opa, Pete, Antti, Kari H. ja Olli K-R. (jos unohdan nimiä niin muistuttakaa ihmeessä!). Yleensä käytössämme ollut pakettiauto oli muussa ajossa (itseasiassa Alppirata roudattiin sillä) ja koska samankokoista autoa ollut tarjolla, saimme torstaina ajoon seitsenmertisen ison pakun. Mukaan otettiin Hovinmaan ja Saalastin ja isä&Poika-Painion FREMO-moduulit. Tällä kertaa auto ajettiin kirkon ja uurnalehdon väliseen huoltokäytävään, eikä pääoven kautta, sillä en uskonut saavani pidempää pakua kääntymään jalkakäytävällä.

> Näyttelyssä alettiin ensin radan teräskehän kokoonpanolla. Kun teräkset olivat paikoillaan ja ensimmäisisä moduuleja oltiin sovittamassa putkien päälle, huomattiin, että pukit olivatkin ala-asennossa (115 cm kiskojen korkeus). Ei muuta kuin pukkeja korottamaan, ja aloitimme jälleen alusta. Rata meni melko kivuttomasti nippuun, ja kun kaksi Kauniasten kulmapalaa vaihtoi paikkaa, ei "kumimoduulin" säätöominaisuuttakaan tarvinnut käyttää lainkaan. Rata oli teknisesti ajokunnossa torstaina klo 22 aikaan, eli kokoonpanoon meni aikaa noin neljä tuntia. Perjantai-aamuna kytkettiin loput sähköt, ja rata saatiin ajoon suurin piirtein näyttelyn aukeamiseen mennessä klo 10.

Perjantaina ja lauantaina rata toimi melko hyvin, lukuunottamatta jännitteen aleneemisesta johtuvaa tuskaa Sr2-vetureiden kanssa. ja FREMO-radan puoleisen kaarteen sähköistysongelmaa (joka johtui siitä, että olin kytkenyt kulmapalat piilopihaan liittimiin, joita en ollut kuitenkaan piilopihan alla kytkenyt mihinkään!) Ajokalustona toimi pääasiassa Opan ruotsalainen LKAB-malmijuna, Antin Nohab ja joukko tavaravaunuja. Sunnuntaina Juha H. kävi pyytämässä Johanniksen matkustajavaunuja jotta radalla olisi jotain suomalaistakin liikkumassa. Radan ilme suomalaistui kertaheitolla. Kameraveturi toimi välttävästi, suistumisia tapahtui piilopihalla muutaman kerran, mutta esmes kulmapaloissa ei junia suistunut kertaakaan! Yleisesti ottaen radan toiminnasta voisi antaa arviosanan välttävän ja hyvän välimaastosta. Aivan varmasti voidaan sanoa että rata toimi nyt paremmin kuin koskaan! Esimerkiksi Kaunisiaissa kaikki neljä käytössä ollutta raidetta olivat täysin ajettavissa kumaankin suuntaan, ja jopa 24-vaunuista malmijunaa saatettiin ajaa sivuraiteiden kautta!

Kauniainenhan tehtiin alunperin siksi, että vanha modduulirata oli käytössä ja reissussa rähjääntynyt niin, että moduulit eivät enää olleet suoria, eikä kerholaisten messinkivetureilla voinut ajaa kiharaista rataa. Tässä näyttelyssä ei Kauniaisissa kuitenkaan liikkunut ensimmäistäkään messinkimallia. Edes maalaamalla suomalaistettua kalustoa ei kukaan oma-aloitteisesti näyttelyssä tarjonnut ajettavaksi -- Hovinmaan ja Opan Sr2-vetureita lukuunottamatta. Herää kysymys mistä on oikein kysymys. Messinkikalustoa ei varmaankaan Kauniaisissa tulla koskaan näkemään, koska niillä ajettanee FREMO-radalla, joten on syytä miettiä, millä kalustolla Kauniaisissa jatkossa on tarkoitus ihan oikeasti ajaa -- onko esmes maalamalla suomalaistettu eurooppalainen kalusto sittenkin parempi vaihtoehto?

FREMO-rata oli jälleen kasvanut. Suomalainen FREMO-rata on yleisesti ottaen teknisesti ihan omaa luokkaansa, jos sitä verrataan Kauniaisiin.

FREMO-porukkahan sai käsittääkseni alkunsa siitä, että Kaunianen ei miellyttänyt teknisten puutteidensa vuoksi sunnuntaisin kerholla kokoontuvia aikuisia juotoskurssilaisia. Lähtökohta oli, ettei kannata keksiä omaa standardia, kuten Kauniaisissa on tehty, vaan otetaan valmis toimiva järjestelmä, joka on valmiiksi maailmalla toimivaksi havaittu, eikä kärsi laatuongelmista eikä lastentaudeista, niinkuin Kauniainen on kärsinyt. Ehdotin, että jotta FREMO-moduulit voitaisiin liittää Kauniaisiin olisi FREMO-porukka tehnyt moduuleihinsa kahdet jalat, jolloin he olisvat ajaneet rataa Kauniaisiin kytkettynä Kauniaisten alkuperäisellä korkeudella (kiskot 115 cm lattiasta), eikä FREMO:n standardikorkeudella 130 cm lattiasta. Koska FREMO-ryhmä haluaa noudattaa kansainvälistä standardia kirjaimellisesti, ja odottaa esimerkiksi ulkomaisia FREMO-harrastajia liittymään FREMO-moduuleillaan suomalasiin moduuleihin näyttelyissä -- niinkuin keskieuroopassa on tapana -- ei tuohon pyyntöön voitu suostua. Siksi Opa ja Pete korottivat viime vuonna Kauniaisten pukkeja hitsamalla jalkoihin 20 cm jatkeet, jotta Kauniainen voidaan korottaa 130 cm korkeuteen niissä näyttelyissä joissa radat on tarkoitus kytkeä yhteen. Ensimmäisen kerran Kauniaista ajettiin korotettuna viime vuoden Lahden näyttelyssä.

130 cm kiskonkorkeus lattiasta on ongelma Kauniasten nuorille operattoreille ja nuorelle yleisölle, josta ollaan kuitenkin tekemässä tulevaisuuden harrastajia. Model-Expo oli nyt toinen näyttely, jossa Kauniainen kytkettiin FREMO-rataan. Vieläkään ei ollut mahdollista liikennöidä Kauniaisista suomalaiselle FREMO-radalle eikä päinvastoin, koska esimerkiksi suomalaisissa FREMO-moduuleissa käyetyt minimisäteet ja vaihteiden normit vastaa mitenkään Kauniaisten nuorisoradalla käytössä olevia normeja. Suomalainen FREMO-ryhmä ei myöskään ole tässä vaiheessa halukas siirtymään digitaaliseen järjestelmään.

On syytä miettiä, onko mitään mieltä ajaa Kauniaista 130 cm korkuisena näyttelyissä ja yrittää kytkeä Kauniaisten nuorisorataa aikuisten aivan eri laatukriteereillä tehtyihin yksityisten harrastajien suomalaisiin FREMO-moduuleihin, ellei standardit edes jollain tapaa lähesty toisiaan.

Ollaan myös mietitty Kauniaisten rullakoiden korvaamista sellaisilla vaunuilla, joista saisi rakennettua näytelyn ajaksi nuorta yleisöä varten kaiteella varustetun korkkeen radan edustalle. Nykyisten rullakoiden vikana on se, että radan päädyt ovat täysin suojaamattomia.

Lauantaina ja sunnuntaina henkilökunta pääsi näyttelyyn jo klo 7. En tiedä miksi, sillä hallin katossa paloi aamulla vain joka neljäs lamppu ja osastojen sähköt oli muutamaa osastoa lukuunottamatta katkaistu aina puoli yhdeksään saakka. Niinpä radan puhdistaminen oli lähes mahdotonta, kun junia ei saanut liikkeelle eikä likaa nähnyt kiskoissa. Lauantaina kaikki valot sytytettiin puoli kymmeneltä, sunnuntaina samaan aikaan sähköjen kanssa, eli n. klo puoli yhdeksän.

Kauniaisten purku sujui ripeästi. Rata oli purettuna ja pakatuna pakuun n. 40 minuutissa.

Kauniaisten ajamiseen osallistuivat Raimo, Juha H., Toni, Juuso, Opa, Pete, Olli K-R., Antti, ja Stas. FREMO-radalla päivystivät Johannis, Iiro + Riikka, Kari H., Kari S. sekä Juha & Juuso.

FREMO-radasta kunniamaininnan ansaitsee Iiro, sillä hänen moduulinsa olisi suoraan voinut olla mistä tahansa keskieurooppalaiaselta FREMO-radalta, paitsi että se tietenkin oli maisemaltaan täysin suomalainen!

Näyttelyn parhaan pienoisrautatien pokaalin sai tänä vuonna Alppirata! Pokaali meni oikeaan osoitteeseen!

Pekka Siiskonen